Mitä sinulle kuuluu?

Tunnistat varmaan tilanteen, jossa sinulta kysytään kuulumisiasi ja pika-analyysin jälkeen päädyt vastaukseen "hyvää kuuluu" tai "vähän on ollut kiirettä".

Olimme sitten perusluonteeltamme tyytyväisiä tai tyytymättömiä elämäntilanteeseemme tällä hetkellä, tilanteet muuttuvat ja muovautuvat kokoajan. Mikä voi pysyä samana, on oma asenteemme elämää kohtaan, ja miten päätämme käsitellä eteemme osuvia tapahtumia. Liian usein kiireidemme keskellä huomataan suorittavamme arkea - miettivämme velvollisuuksia ja selviytymällä viikosta toiseen. On totta, että joitain asioita jotka eivät välttämättä kovasti miellytä, on vain tehtävä. Esimerkiksi astianpesukoneen suodattimet on välillä putsattava. Töissä täytyy jäädä paukkuvien päivämäärien takia ylitöihin. Koira on käytettävä lenkillä rakan päivän jälkeen. 

Instagram tilin puolella jonkin aikaa sitten kerroin, kuinka tykkään kuukauden aluksi luoda ajatuskartan sen kuukauden tavoitteista ja ajatuksista. Tykkään myös kirjata paperille kuulumiset.  

Kuullostaa ehkä hieman hassulta, myönnetään. 




Päiväkirjaan kirjoittaminen ei minulle kovin luontevasti onnistu, joten minusta on hauskaa ja selkeää pitää näin kirjaa tällä hetkellä tärkeistä tilanteista, tapahtumista, ja tärkeimpänä kaikista - omasta voinnista. Mitä tunnen, koen tärkeäksi juuri nyt, mihin panostan. Elänkö juuri tällä hetkellä sellaista elämää, joka innostaa minua päivästä toiseen? Tavoitteena on kirjoittaa jotain jokaisen palluran kohdalle.




Sen lisäksi, että pohdin näitä itsekseni, on tärkeää voida jakaa ajatukset jonkun kanssa niin hyvässä kuin pahassa. Pyritään Juhon kanssa istumaan alas joka päivä kysellen toisiemme päivästä ja keskustelemalla huolen/ilonaiheista. Sen lisäksi näen läheisimpiä ystäviäni lähes joka viikko, jossa keskitytään mm. nimenomaan kuulumisiin.



.
.
.




Mistä olet kiitollinen tällä hetkellä? 
Mikä menee hyvin, ja mikä innostaa?


.
.
.


Kun suljet silmäsi ja mietit elämääsi, 
millaisia tunteita se herättää?


.
.
.



Yritä erottaa  hälinän keskellä todelliset 
tarpeesi ja haaveesi.


.

.
.



Oli itsestä huolehtiminen sinulle sitten niin pientä kuin rauhallinen hetki kahvikupin äärellä, tai todella suurta, kuten elämäntapamuutoksen aloittaminen. Se on kuitenkin selvää, että jos sinulle ei vielä kuulu hyvää, sinulla on arvokkaana ihmisenä velvollisuus koittaa löytää tapa jolla voit siihen tehdä muutoksen. 

Kannustan opettelemaan taidon kuunnella itseään, ja oppia puhumaan toisille.


-Vilhelmiina

Kommentit

Suositut tekstit