Lähtölaskenta arkeen
Pikkuhiljaa aletaan laskeutumaan arkeen ja puhkomaan vauvakuplaa, kun Juholla on enää viikko isyyslomaa jäljellä. Paluu arkeen otetaan pienin askelin. Tällä viikolla oon jäämässä kahden lapsen kanssa kotiin vähän pidemmäksi aikaa yksin harjoittelemaan. Harjoiteltu on jo pienemmissä, max 2 tunnin pätkissä.
"Hyvä tulee"
- hän sanoi kauhunsekaisin tuntemuksin.
Tällä viikolla lähdetään myös koko perheenä ensimmäistä kertaa julkisilla keskustaan ihmettelemään Oodia, ja Kansallismuseota. Jännittävää lähteä kokeilemaan miten reissailu kahden lapsen kanssa sujuu!
Suunnitelmissa on myös aloitella oppariin uudelleen tutustumista, lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta vähän, pitää pieni palaveri, ja rentoutua. Viikonloppusuunnitelmiin kuuluu mm. pieni illanistujainen ihan yksin ystävän kanssa.
Sen lisäksi että pyrimme merkitsemään kalenteriin perheelle yhteistä tekemistä, pidämme joka viikko huolen siitä että kumpikin saa kovasti tarvittua omaa aikaa. Perheen, oman ajan ja treffiaikojen sumpliminen onkin joskus peri haasteellista - niinkuin moni varmaan tietää - mutta hyvin tärkeää!
Kannustan siis kaivamaan ne almanakat esiin ja merkitsemään erikseen ajat, suunnittelemaan ja organisoimaan niin että kaikki perheen jäsenet saavat arjelta sen mitä tarvitsevat - tyytyväiset vanhemmat ovat myös iloisempia, kärsivällisempiä ja hyvin voivia vanhempia.
![]() |
| Imetyshetken ABC - Vesipullo, harso, snacks. |
Hyvinvoivista, iloisemmista ja kärsivällisistä puheenollen - milloin viimeksi olet pysähtynyt pohtimaan mitä tarvitset arkeesi, ollaksesi juuri noita edellisiä? Itse olen huomannut, että kaipaan sellaista lapsenomaista hetkeen tarttumista, tarkkailua ja yksinkertaisia ajatuksia tässä omassa sekavassa, miljoonaa asiaa yhtäaikaa miettivässä mielessä. Haluan siis joka päivä pysähtyä hetkeen, keskittymällä johonkin yksinkertaiseen ja luovaan. "Creative Flow" (Jocelyn De Kwant) auttaa juurikin siinä - kirjassa on 365 pientä tehtävää, hyvin yksinkertaisia piirrustus, kirjoitus ja väritys tehtäviä ympäristöä ja omaa elämää havannoiden.
Mukavaa viikkoa!
-V





Kommentit
Lähetä kommentti