Valmiita vauvalle?


Aletaan pikkuhiljaa olemaan pisteessä, jossa alkuvuoden 2019 vauva alkaa olemaan tervetullut näin niinkun hankintojen / järjestelyjen suhteen. Lastenhuone on vielä järjestelyä vailla, Emman ja vauvan vaatteet tulevat olemaan samassa kaapissa, ja tällähetkellä siellä on vielä petivaatteet viemässä arvokasta hyllytilaa. Aluksi olin ihan varma, että uutta säilytystilaa on hankittava, mutta on hirmu inspiroiva projekti saada kaikki mahtumaan hyvään järjestykseen pohtimalla, tarvitaanko esimerkiksi kaikkia liinavaatteita joita tällä hetkellä kaapeista löytyy.

Järjestysintoa on kieltämättä vähän jarrutellut se pieni tosiasia, että kun Emma on hereillä, ei järjestelystä mitään tule, ja kun hän nukkuu hän on siellä huoneessaan joten järjestelemään ei pääse. Päiväkotipäivät ovat tähän saakka mennyt viimeisten pakollisten kouluhommien suorittamisessa päätökseen, ja jatkossakin tulevat pitkälti menemään opinnäytetyön parissa. Viimeinen reilu viikko on myös mennyt hyvin pitkälti levätessä, sillä toisin kuin ensimmäinen raskaus - minusta ei todellakaan tunnu että olen elämäni kunnossa - kuin erilaiset raskaudet voikaan olla!


Emman jäljiltä pienet vaatteet ja vauvantarvikkeet ovat vielä tallessa. Ainoat hankinnat ovat oikeastaan olleet tuplarattaat, toppavaatteet, tämä postista juuri saapunut, aivan ihana hoitolaukku. Kehdon saapumista vielä odotellaan, edellinen meni rikki muutossa :( 

Valmiita tai ei, vauva tulee kohta ja sitä ennen tapahtuu vielä kaikkea kivaa ja jännää. Toisinsanoen aika tulee menemään aivan järisyttävän hurjaa vauhtia. Kohta meitä on 4!


Kommentit

Suositut tekstit