Kiksit verkkoluennosta
Odottelen kahvikuppi kädessä soittoa lehtorilta, ja katselen kelloa - kohta se Emma herää päiväunilta, ja mun on liian myöhästä mennä enää nukkumaan.
Koko päivä tähän saakka on mennyt verkkoluennon, kouluhommien, puhelinpalveluiden jonojen ja ruuanlaiton parissa. Ihanaa, mutta kahden viikon huonosti nukutut yöt ja uhkaavasti lähestyvä raskauden viimeinen kolmannes saa aikaan iltapäiväkoomaa. Onnea on mies, jonka iltapäivällä alkavat työvuorot mahdollistavat minun päiväsaikaan tapahtuvat menot niinä päivinä, kun Emma ei mene päivähoitoon.
Uskomatonta, mitkä kiksit voi verkkoluennon johtajuus ja työyhteisötaidot teemasta saada. Aihe tuntui tärkeältä, ja jokainen meistä varmasti voi jollain osa-alueella kehittyä omassa työ- tai muutta ympäristössämme. Siispä päätin teillekin jakaa mielestäni tärkeimmät ominaisuudet hyvinvoivalle työyhteisölle.
1) Luottamus ja avoimuus - Hyvä ilmapiiri työpaikalla ei synny, jos luottamusta ei ole sekä työntekijältä johdolle, että toisinpäin.
2) Viestintä - Asioista on pystyttävä keskustelemaan avoimesti ja selkeästi niin, ettei asioita jää tekemättä tai niitä ei ymmärretä vain sen vuoksi, että tieto ei kulje.
3) Priorisointi - Mikä on tärkeää, mikä kiireellistä? Voisiko aamupäivän käyttää tärkeiden asioiden hoitoon, ja iltapäivällä hoitaa kiireelliset? Työntekijän on osattava käyttää aikansa, resurssinsa ja jaksamisensa painottuen niihin tärkeimpiin työtehtäviin.
4) Organisointi - Järjestelmällisessä ympäristössä voi keskittyä olennaiseen.
5) Inhimillisyys - Kaikkien huomioon ottaminen, myös itsensä ja johdon resurssit ja tarpeet ymmärtäen. Ystävällisyys ja yleinen hyvä käytös.
6) Itsensä kehittäminen - Jatkuva itsensä haastaminen ja parempaan pyrkiminen pitää mielen virkeänä ja työpanoksen parempana.
7) Oma hyvinvointi - Kun huolehtii itsestään, on motivoituneempi, virkeämpi ja tyytyväisempi.
8) Vuorovaikutus ja tiimityö - toimintaa sekä yksin että tiimissä, ottaen avoimesti vastaan toisenlaiset näkökulmat. Taito jakaa ja vastaanottaa vastuuta ryhmässä.
9) Positiivinen asenne ja huumori - Kantaa pitkälle, tärkeää kaikkialla
10) Kannustava asenne - Liittyen positiiviseen asenteeseen, liittyy toisen tsemppaaminen ja eteenpäin potkiminen pahana päivänä.
Ja sitten toisaalta, listatut arvot ovat tärkeitä myös siellä ihan meidän jokapäiväisessä arjessa ja kohtaamisissa, lähtien ihan sieltä omasta perheestä.





Kommentit
Lähetä kommentti