Syksyn uudet kuviot

Siitä todellakin tietää, että on elämän suurien ongelmien äärellä kun ei lapsen vietyä päiväkotiin tiedä miten aikansa kuluttaisi.

Emman ensimmäinen päivä päiväkodissa. Syksyn sävelet pitivät olla melko selkeät – tyttö menee osa aikaisesti hoitoon, minä jatkan koulunpenkkiin hautautumalla opintoja, jotta joskus saisi valmistuttuakin. Syksy vaikutti aika todella ideaalilta – hetken kotiäitiarjesta irrottautuminen ennen kun jään taas meidän toisen lapsen kanssa kokoaikaisesti kotiin tammikuussa. Ihanaa päästä luokkaan keskittymään omaan ihanaan alaan, keskustelemaan muiden oppilaiden kanssa ja kurkkimaan lehtorin valmistamia tunteja läppärin ja kahvikupin takaa. Pettymystä ei voi kuvailla lieväksi, kun sain tietää että voin suorittaa nyt vain osan suunnitelluista opinnoista, ja nekin opinnot tapahtuvat verkossa itsenäisesti (ja hyvin harvoin).

Tekemisen puutetta siis! Joitain työkuvioita saattaisi olla tiedossa, mutta katsotaan mikä lähtee vetämään.

Ensimmäinen hoitopäivä on kieltämättä outo. Talo on hiljainen, ja oma ahteri tiukasti sohvaan painautuneena. Tahtoa olisi hoidella kaikenlaista järjestämistä ympäri kotia, mutta ehkä keskityn antamaan uutta elämää kantavalle kipeälle kropalle lepohetken, jonka se on ansainnut.