Why Vilhelmiina why

Kaikki lapset ovat omalla tavallaan hassuja, hieman omituisia ehkä. Ehdottomasti omalaatuisia. Itse olin sen verran...uniikki, että yksi ystäväni ei enää vastaillut viesteihini, kun ei halunnut enää leikkiä kanssani. Kaverikatkolle voi onneksi nykyään nauraa, elämäni on paljon rikkaampaa kun hän on elämässäni. Olin siis erikoinen, omalaatuinen, outo lapsi, tästä faktastahan ei siis pääse mihinkään ja olen tehnyt rauhan sen kanssa. Pidän tästä lapsi Vilhelmiinasta, ja haluaisin nyt tavata hänet, sillä voisin oppia paljon. Auttaisin häntä rakentamaan koko huoneen kokoiset leikit, olisin hänen oppilaansa kun hän leikki opettajaa, ja kannustaisin häntä perustamaan tallin. Kutsuisin mukaan leikkiin myös hänen mielikuvitusystävänsä, jotka usein jäivät sivuun vain seuraamaan hänen touhujaan, ja kiipeäisimme puuhun syömään marjoja, jotka olisivat luutavasti litistyneet jo käteen puuhun kavutessa.

Täysillä lapsuutta elävä Vilhelmiina ei välittänyt mitä muut ajatteli, hän kertoi kovaan ääneen mitä oli mieltä, hän oli oma itsensä ilman pelkoa. Oppikaamme jotain nuoresta Vilhelmiinasta. Mutta tehkäämme edellä mainitut asiat toisiamme kunnioittaen.

Muistellaampa hieman tähtihetkiä...

-Yksi elämäni parhaista tuttavuuksista alkoi vastenmielisesti, kun vanhempamme pakottivat meidät tutustumaan. Minähän innostuin, mutta tämä toinen osapuoli joutui häpeissään kulkemaan perässäni, kun minä tein mitä parhaiten osasin. 

-Sri Lankalle muutettuamme en osannut kuin muutamia sanoja englantia. Niinpä ensimmäisenä koulupäivänä, kun useimmat yrittää tehdä mahdollisimman hyvää vaikutusta, innostuin kun tunnistin sanan computer luokkatoverini esitellessä kampusta. Toistin innoissani "computer! Internet! I go!"

-Ala-asteella kuvittelin että jokainen poika joka minulle hymyili, tykkäsi minusta. Kirjoitin näistä "minuun ihastuneista" sitten päiväkirjaani.

-Muutimme Keuruulle kutos luokalle. Laitoin sitten päähäni ensimmäisenä päivänä sen verran erikoisen hatun, että muuten kaikki muisti pikku vilkun siitä.

-Ykkös ja kakkosluokalla vietin paljon aikaa pojan kanssa (uu, poika, pieni ihastus), joka asui ihan parin talon päässä meistä. Luulin, etteivät vanhempamme tiennyt meidän ystävyydestä, joten eihän sitä voinut poikaa pyytää ulos leikkimään ihan vaan pimpottamalla ovikelloa. Siispä pyörällä pyöriminen ympyrää hänen talon edessä oli paljon tehokkaampi ja ovelampi tapa pyytää hänet ulos.

-Olin lukiossa wannabe hippi/skater (taas hyvä ekapäivästoori tulis, kun valitsin tuskissani vaatteita jolla nämä kaksi saataisiin yhteen). Vielä vähän arka aihe, eihän siitä kovin kauaa ole. En ollut kaunis näky ryysyissäni, onneksi ei ole paljon kuvia mitä näyttää Juholle, joka antaisi ehkä toisen munuaisensa jos näkisi kunnon kuvamateriaalia.

-Ala-asteella tuli puhetta että kaikki kuolee joskus, ja minä ponkaisin pystyyn julistaen että "minä en välttämättä ikinä kuole! jos Jeesus tulee takaisin ennen sitä ja hakee suoraan taivaaseen!" Pointti sinänsä ihan hyvä...presentaatio...not so much.

-Kuusipuuonrakennettu ja niin edelleen tuli laulettua ykkösellä kuorossa vanhemmille. Ja minä vedin soolona sitten vikan säkeistön, kun ei kukaan kertonu ettei jatkukaan "kiitos sulle Jeesuksemme" and so on.

-Ala-asteella sain viimeisellä tunnilla kaikkien huomion kertomalla luokassa, kuinka osaisin hypätä korkeammalle kun rakennus jossa olimme. Väite keräsi koulun loputtua koko luokan sitten ulos, kun kerroin voivani todistaa asian. Hyppäsin ilmaan ja nauroin perään; "Rakennus ei voi hypätä!"

Illan mietteet, olkaa hyvä. Hauskaa viikkoa!